Henkilötietojen käsittely
Lehtipiste Oy käsittelee henkilötietoja Suomen henkilötietolain ja EU:n uuden tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Käsittelemme henkilö- ja yhteystietoja lainsäädännön sallimissa rajoissa esimerkiksi asiakkuuden, sopimuksen tai suostumuksen johdosta tai sen mukaisesti. Käsittelyä voidaan toteuttaa myös muun muassa suoramarkkinointia varten asiakkaan annettua tähän suostumuksensa.
Käytämme keräämiämme tietoja mm. asiakkaan suostumuksesta hänelle kohdennettuun markkinointiin, asiakaspalveluun ja asiakkuudenhallintaan.
Pääasiallisesti keräämämme ja käsittelemämme henkilö- ja yhteystiedot saadaan asiakkaalta itseltään. Tiedot saadaan esimerkiksi yhteydenottopyynnön tai asiakaspalautteen annon yhteydessä.
Henkilötietoja käsittelemme vain siltä osin kuin se on tarpeellista kullekin henkilörekisterille määriteltyjen tarkoitusten toteuttamiseksi. Käsittelemme henkilötietoja myös parantaaksemme käyttäjien palvelukokemusta, eli muun muassa verkkosivustomme ja sen tarjoaman käyttökokemuksen kehittämiseksi. Kaikki toimintamme ei edellytä tiedon käsittelyä henkilön tunnistavassa muodossa.
Tarkempi tietosuojaseloste palvelusta löytyy täältä.
Evästeet
Seurataksemme sivuston käyttäjämääriä sekä analysoidaksemme ja kehittääksemme sivustoa käyttäjiä paremmin palvelevaksi keräämme käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla.
Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet. Evästeet eivät liiku verkossa itsekseen, vaan ne asetetaan käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen.
Keräämme evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla tietoja siitä, miten ja milloin sivustoamme käytetään: esimerkiksi miltä sivulta käyttäjä on siirtynyt sivustollemme, milloin ja mitä verkkosivujamme
käyttäjä on selannut, mitä selainta käyttäjä käyttää, mikä on käyttäjän näytön tarkkuus, laitteen käyttöjärjestelmä ja sen versio sekä IP-osoite. Evästeiden avulla voidaan tallentaa ja välittää käyttäjän tekemiä personointivalintoja. Tekniikat muun muassa mahdollistavat sen, että käyttäjän ei halutessaan tarvitse asettaa esimerkiksi kielivalintaa joka kerta uudelleen.
Käytämme tällä sivustolla Google Analyticsia, joka on Google Inc.:n (”Google”) verkkoanalyysipalvelu. Voit tutustua Googlen tietosuojakäytäntöön osoitteessa http://www.google.com/intl/fi/policies/privacy/. Evästeiden keräämät tämän verkkosivuston käyttöä koskevat tiedot siirretään yleensä Googlen palvelimelle Yhdysvaltoihin ja tallennetaan sinne. Google käyttää näitä tietoja tämän verkkosivuston tarjoajan puolesta analysoidakseen tämän verkkosivuston käyttöä, luodakseen sivuston toimintaa koskevia raportteja ja
tarjotakseen muita sivuston käyttöä ja internetin käyttöä vastaavia palveluita sivuston operaattorille. Google ei yhdistä IP-osoitettasi muihin Googlen säilyttämiin tietoihin. Lisätietoa Google Analytics – ohjelmasta on osoitteessa https://www.google.com/analytics/
Voit estää tai poistaa evästeet selaimen asetuksista. Evästeiden käytön estäminen saattaa vaikuttaa sivustomme toiminnallisuuteen. Ohjeet evästeiden poistamiseen:
– Microsoft Internet Explorer : https://support.microsoft.com/en-us/help/17442/windows-internet-explorer-delete-manage-cookies#ie=ie-9
– Google Chrome : https://support.google.com/chrome/answer/95647?hl=fi
– Mozilla Firefox : https://support.mozilla.org/fi/kb/evasteiden-paalle-ja-poiskytkeminen
– Opera : http://help.opera.com/Windows/8.50/fi/cookies.html
Voit estää sivuston tietojen käyttämisen Google Analyticsissa asentamalla Google Analyticsin käytön estävän selaimen lisäosan (ohjeet: https://support.google.com/analytics/answer/181881?hl=fi). Tämä lisäosa estää verkkosivustoilla käynnissä olevaa Google Analyticsin JavaScriptia (ga.js, analytics.js ja dc.js) jakamasta sivuston käyntitietoja Google Analyticsille.